Julkaisuohjelmat ennen ja nyt - osa 1
Kirjoittanut 04.04.2024
Ensimmäisiä tärkeitä julkaisuohjelmia 1980-luvulla olivat PageMaker (Mac ja PC) ja Ventura Publisher (PC). 1990-luvulla QuarkXPress (Mac, PC) oli markkinoiden suosituin alan ohjelma. InDesign (PC, macOS) on saavuttanut 2000-luvulla samankaltaisen dominoivan aseman. Viime aikoina on ilmestynyt ilmaisia nettisovelluksia julkaisemista varten sekä edullisempia vaihtoehtoja Adoben InDesignille. Kullakin ohjelmalla on ollut kukoistuskautensa, joka on päättynyt ohjelman menettäessä asemansa jostain syystä uudelle kilpailijalle.
PageMaker yhdisti Macin graafisen käyttöjärjestelmän, PostScript-sivunkuvauskielen ja mahdollisuuden tuottaa omalla työpöydällä painolaatua lähestyviä laserkirjoitintulosteita Applen LaserWriterin avulla. PageMaker soveltui pieniin asiakirjoihin. Ventura Publisherilla oli mahdollista julkaista pidempiä tekstejä, kuten ohjekirjoja. PageMaker joutui väistymään teknisesti kehittyneemmän QuarkXPressin tieltä. Ventura oli monella tavalla kömpelö ohjelma, joka vaihtoi omistajaa pariin otteeseen päätyen lopulta kanadalaiselle Corelille. Venturan etuna on isojen tekstimassojen verraten helppo ja nopea saattaminen viimeisteltyyn asuun kappaletägien ja tyyliarkkien avulla. Vaikka Ventura 10 on edelleen yli kaksikymmentä vuotta sen ilmestymisen jälkeen käyttökelpoinen ohjelma, Corel ei uskonut siihen ja heitti pyyhkeen kehään samoihin aikoihin, kun Adobe luopui kehittämästä PageMakeriä. Molemmat olivat tietysti teknisesti vanhentuneita, esimerkiksi ei Unicodea. Adobella oli uusi ohjelma, InDesign, joka korvasi PageMakerin julkaisuohjelmana. QuarkXPressin kehitys junnasi paikallaan, teknisiä puutteita ei saatu korjattua, ja vähemmällä rahalla alkoi saada enemmän vastinetta InDesignista. Vähitellen julkaisumarkkinoita dominoinut QuarkXPress korvautui InDesignilla. Jos aikoinaan QuarkXPressiä pidettiin rahastusyrityksenä, myös Adoben siirtyminen ohjelmistojen vuokrausmalliin on koettu sellaiseksi.
Uusia edullisia ja hyviä vaihtoehtoja
Ilmainen Affinity 3 on kiinnostava vaihtoehto InDesignin ja muiden Adobe Creative Cloud sovellusten korvaajaksi. Myös Adobe ja Xara tarjoavat alennuksia omista tuotteistaan. Affinityn hintahaasteeseen on silti vaikea vastata. Ilmainen ei välttämättä ole aina paras vaihtoehto, joten vertailu kannattaa ennen oman ratkaisun tekemistä. Kaikilla kolmella on jonkinlainen ratkaisu seuraavia tehtäviä varten: taitto, vektorigrafiikka, bittikarttagrafikka ja verkkosivujen suunnittelu. Eri tehtävien integroinnin asteessa on eroja. (Tietoja päivitetty 24.7.2024 ja muutettu 3.2.2026).