Euroon liittyvät merkintätavat pitää saada kuntoon mitä pikimmin, koittihan euroaika jo vuodenvaihteessa. Kielitoimisto on jo ehättänyt antamaan omat suosituksensa: euro lyhennettäisiin e - mikäli varsinaista euron symbolia ei ole käytettävissä - ja sentti snt. Nämä kielitoimiston suositukset ovat epäonnistuneita ja huonosti kielitieteellisesti perusteltavissa. Kielitoimistossa ei edes tunnuta tiedettävän, että euron symboli on oikeastaan iso kirjain (Epsilon) ja että sentillä - lukeehan Suomeenkin tulevissa lanteissa cent - on jo vakiintunut kansainvälinen lyhenne, joka löytyy tietokonemerkistöistäkin: ¢.

EU:n virallinen tiedotussivu kertoo: "Euron graafinen tunnus muistuttaa E-kirjainta, jota halkoo kaksi selkeästi erottuvaa, samansuuntaista horisontaalista viivaa. Tunnuksen lähtökohtana on kreikan epsilon-kirjain, joka viittaa eurooppalaisen kulttuurin syntysijoille ja Eurooppa-sanan ensimmäiseen kirjaimeen. Tunnusta halkovat kaksi samansuuntaista viivaa kuvaavat euron vakautta. Euron virallinen lyhenne on EUR. Lyhenne on rekisteröity kansainvälisessä standardointijärjestössä (ISO), ja sitä käytetään kaikissa liiketoimintaan, rahoitukseen ja kauppaan liittyvissä yhteyksissä aivan kuten lyhenteitä FRF (Ranskan frangi), DEM (Saksan markka), GBP (Sterling-punta) ja BEF (Belgian frangi) nykyisin."

Euron symboli on kaksoisviivattu pyöreään kursiivikirjoitukseen perustuva iso Epsilon (eikä suinkaan pieni epsilon, jonka pyöreä hahmo on kieltämättä tunnetumpi). Iso Epsilon kirjoitettiin alunpitäen kulmikkaana kirjainhahmona kuten suomalainen iso E-kirjain ja näin tehdään vielä nykykreikassakin. Yhdellä vaakaviivalla viivattu isoa C-kirjainta muistuttava iso Epsilon kuului alkuaan papyruksissa ja pergamenteilla esiintyvään juoksevaan eli kursiivikirjoitukseen, mutta sitä tavataan myös käsin kirjoitettua tekstiä matkivissa myöhäisemmissä kivikirjoituksissa. C-kirjainta muistuttava yksiviivainen kreikan E-kirjainhahmo on periytynyt moniin aakkostoihin: sitä tavataan esimerkiksi venäjässä ja koptilaisessa kirjoituksessa. [Huom. Tämän kirjaimen nimi tulisi oikeastaan olla epsiilon (= e+psiilon) eli 'tavallinen e' tai 'pelkkä e' samaan tapaan kuin kirjoitetaan oomega (= oo+mega), "iso oo" eli oikeastaan 'pitkä oo'. Suomeksi on kuitenkin vakiintunut nykykreikan ääntämystä mukaileva asu epsilon lyhyellä ii:llä, koska kreikassa ei ole eri kirjainta pitkälle ii:lle niin kuin on oo:lle tai ee:lle. Suomalaiset ensyklopedistit eivät yksinkertaisesti ole olleet kunnolla perillä vanhan kreikan ääntämisestä, vaan ovat kopioidessaan esimerkiksi saksan- tai ranskankielisiä lähdekirjoja siirtäneet meille vieraan translitterointiasun suomen kieleen, johon se on vakiintunut].

EU:n tiedotussivulla mainitun ja jo homeerisissa teksteissä tavatun erisnimen kaltaisen Eyroopee eli Eurooppa-sanan ensimmäinen kirjain on iso Epsilon. Lisäksi kaikista muistakin tärkeistä maailmanvaluutoista käytetään isokirjaimisia symboleita. Punnan symboli on viivattu L, dollarin symboli viivattu S ja jenin symboli viivattu Y. Punnan symboli £ on lisäksi käsikirjoitustyyliä kuten euronkin esikuva. Kaikista näistä tavataan yhdellä ja kahdella viivalla varustettuja muunnelmia. Tässä yhteydessä on ehkä paikallaan tarkastella näidenkin symbolien syntyhistoriaa.

Punnan merkki on viivattu iso L eli £. Tämä perustuu latinan sanaan libra [li:bra] 'vaa'alla mitattu naula', joka vastasi roomalaista naulan painoista mittaa as sekä saman painoista vajaat 300 vuotta ennen ajanlaskumme alkua käyttöön otettua vaskirahaa aes. Symbolin hahmossa esiintyvä vaakaviiva on normaali latinan kielen lyhennettyä sanaa tarkoittava merkintätapa. Jo ammoisista ajoista alkaen lyhenteitä luotiin merkitsemällä sanan alkukirjain ja piste tai vaihtoehtoisesti yliviivaamalla ko. alkukirjain. Esimerkiksi prepositio per lyhennettiin yliviivatulla p-kirjaimella. Libran merkitseminen yliviivaamalla on tarpeen myös siksi, että se ei sekoittuisi lukujen merkintöihin (L = 50).

Dollarin symboli $ perustunee shilling-sanaan - olihan tämä vanhimman Amerikan englantilaisissa siirtokunnissa 1600-luvulla käytetyn oman rahan nimi. Selitys, jota näkee aika usein ja jonka mukaan merkki olisi aikaansaatu panemalla United States -sanojen alkukirjaimet päällekkäin, on käsitykseni mukaan virheellinen kansanomainen jälkitulkinta. Shillingiä tarkoittava iso S-kirjain on yksinkertaisesti viivattu pystyyn käytännöllisyyssyistä. Tämä ei ole kovin hämmästyttävää, sillä esikuvana olleissa tavanomaisissa latinalaisissa lyhenteissä käytettiin vaakaviivan lisäksi aaltoviivaa sekä muitakin viivaustapoja.

Jenin symboli ¥ perustuu yen-sanaan, joka puolestaan tulee kiinan sanasta yuán [jyán] 'pyöreä', josta merkitys 'pyöreä raha', 'lantti'. Viivaus on kopioitu punnan tai dollarin symboleista.

Euron merkitseminen ilman varsinaista euron merkkiäkin on helpompaa kuin kielitoimisto on oivaltanut: siihen riittää tavallisen näköinen iso E-kirjain, sillä iso Epsilon kirjoitetaan (kirjoitus- tai tieto)koneella kreikaksi juuri näin. Sentin merkkinä voi käyttää viivattua pientä c:tä, kuten dollareistakin puhuttaessa. Suosittelen siis: E ja ¢. Nämä ovat helposti toteutettavissa kirjoituskoneella: iso E on iso E ja viivattu c saadaan peruuttamalla ja yliviivaamalla kenoviivalla. Windowsissa ¢ saadaan pitämällä Alt-näppäintä pohjassa ja näppäilemällä numeronäppäimistöltä 0162 tai poimimalla se Windowsin mukana tulevasta merkkikarttaohjelmasta (Character Map). Sentin merkki ¢ löytyy myös DOSin ASCII-merkistöistä. Lyhenteen snt käyttöön löytyy yhtä vähän syitä kuin vanhan kotimaisen sm:n käyttöön kansainvälisen cm:n asemasta: senttimetri on cm, sm on nykyään sado-masokismia. Euroopan yhteisen valuuttayksikön murto-osien merkitseminen kielitoimiston suosittelemalla snt-lyhenteellä on todella nurkkakuntaista sm:ää. Itse euron merkitseminen pienellä e-kirjaimella poikkeaa tyystin kansainvälisestä nykykäytännöstä, esimerkiksi frangi merkitään Ranskassa F, Saksan markka lyhennetään DM. Euron symbolia korvaavan lyhenteen tulee olla koko euroalueelle yhteinen ja sen tulee toimia luontevasti kaikissa nykyisen ja myöhemmin mahdollisesti laajenevan euroalueen kielissä. Pieni e-kirjain on vielä sikälikin huono valinta, että sillä merkitään elintarvikepakkausten painomerkintöjen yhteydessä likimääräistä painoa, esimerkiksi 75 g e tarkoittaa, että pakkauksen sisällön tavoitepaino on 75 g, mutta todellinen paino voi vaihdella jonkin verran.

Kauppojen ensimmäiset eurohintamerkinnät osoittavat, että merkintöjen suhteen kannattaa olla tarkkana: merkinnät, joita olen jo nähnyt ja joissa euron symboli - tai sen korvikkeeksi suosittelemani iso E - edeltävät hintaa ovat epäsuomalaista anglosaksisen käytännön matkimista. Ei siis: E 9,95 tai E 9.95. Tulee kirjoittaa: 9,95 E. Kuulumme perinteisesti tässä merkintäasiassa samaan ryhmään ranskalaisten ja saksalaisten kanssa. Euron tulon tulee vahvistaa myös euroalueen yhteenkuuluvuutta ja kielellistä omaleimaisuutta.

Vielä on mainittava EUR, joka on pankkien käyttämä valuuttakoodi (currency code). Sillä ei voi korvata euron symbolia tai symbolin korviketta E tavanomaisessa käytössä, esimerkiksi kauppojen hintamerkinnöissä - se on siihen turhan pitkä ja hankala. Mutta se on yksiselitteinen virallinen merkintä, jota tullaan tarvitsemaan esimerkiksi tilisiirroissa aikaisemman FIM-merkinnän asemesta. Lyhenne on standardoitu (ISO 4217).

Vaikka lyhenne onkin iso Epsilon tai iso E-kirjain, niin itse sana euro tulee kirjoittaa pienellä kuten punta tai dollari. Näin myös englanniksi: the euro (vaikka tavataan myös asuja Euro, EURO). Saksaksi kirjoitetaan luonnollisesti: der Euro. Ranskaksi: l'euro (un euro).

Valuuttasymbolit saattavat tuottaa ongelmia tietokoneissa eri syistä: ne puuttuvat kokonaan, ne puuttuvat näppäimistöltä tai niiden tuki on puutteellista (eivät tulostu kaikissa tapauksissa yms). Tarkastellaanpa vielä tilannetta tältä osin. Punta ja dollari löytyvät vaivatta normaaleista suomalaisista tietokoneista. Sentin ja jenin merkit puuttuvat näppäimistöltä ja ne täytyy syöttää numerokoodein tai käyttää merkkikarttaohjelmaa (Character Map). Tuki euron symbolille on jo valmiina WIN98:ssa sekä NT 5:ssä ja ladattavissa ilmaiseksi Microsoftilta WIN95:teen (järjestelmän paikkaus vaatii 15 Mt levytilaa ja lataus kestää sen mukaisesti!) sekä NT 4:ään (Windows NT 4.0 Service Pack 4). Eurosymbolin paikka Windows-merkistöissä on desimaali 128 (eli heksadesimaali 80). Merkki saadaan painamalla AltGr+e (tai pitämällä Alt pohjassa ja näppäilemällä 0128 numeronäppäimistöltä). Merkki on syötettävissä näin myös Notepadiin, vaikka se näkyykin pelkkänä mustana neliönä. DOS-tekstieditorilla HTML:ää koodatessa euron symboli € saadaan näkyviin syöttämällä koodi € (merkki näkyy tietysti symbolina vain, jos Microsoftin eurotuki on asennettu myös vastaanottajan koneeseen!). Merkki tulostuu ainakin, jos käytetään "tulosta merkistöt grafiikkana" (print fonts as graphics) -vaihtoehtoa, vanhojen kirjoitinten pysyvät fontithan eivät eurosymbolia sisällä. DOS-sovellusten käyttäjät ovat paljolti oman onnensa nojassa. Mutta ainahan voi käyttää E ja ¢ -merkkejä. Kuka oikeastaan tarvitsee varsinaista eurosymbolia koneeseensa?

Tutustu kielitoimiston EU-kielenhuollon näkemykseen euron lyhentämisestä [alkuperäinen linkki poistettu; katso uudempaa käsitystä tästä]. Den svenska avdelningen av Forskningscentralen för de inhemska språken rekommenderar ett litet e för euron såsom sin finskspråkiga motsvarighet, men när det gäller cent, är de på rätt spår: "Mer problematiskt är det med cent. På finska heter det sentti, och förkortas följaktligen snt. Det är inte så bra om den förkortningen blir allmän i prisangivelser, eftersom snt ju inte kan stå för det svenska (och mer internationella) cent."

Valtionvarainministeriön ja EU:n Euro ~ uusi raha -sivuilta löytyy vastaukset tärkeimpiin uuden rahan käyttöönottoa koskeviin kysymyksiin. Mikäli et löydä vastausta sivuilta, niiltä löytyy myös kyselylomake. Lisäksi sivuilla on kätevä euromuuntolaskin, jolla voit tehdä muunnoksia markoista euroiksi ja päinvastoin. Voit lukea lisää eurosta suomeksi myös EU:n virallisilta sivuilta. Englanniksi löydät perusteellista linkkitietoa amerikkalaisen Northern Light -nimisen verkkojäsentimen Special Edition: European Economic and Monetary Union -sivulta. Saksaksi löydät paljon tietoa eurosta Dino-nimisen verkkojäsentimen Euro-Spezial -sivuilta (linkki uusittu 6.1.02). Kaikista maailman valuutoista ja niiden lyhenteistä löydät tietoa Currencies of the World -sivulta. Samasta paikasta löytyy myös perusteellinen eurosivu: The EURO - Europe's New Currency, jonka lopussa on runsas linkkiluettelo. Ei pidä unohtaa myöskään Euroopan keskuspankin (European Central Bank) sivuja, joilta löytyy tietoja virallisista valuuttakursseista ja julistuksia pankin linjasta. Lehdistötiedotteet ja kuukausittainen lehti löytyvät Euroopan unionin virallisilla kielillä.

Microsoftin tietopaketti eurosymbolista löytyy The euro currency symbol -sivulta. Jos luulet, että euron symboli on aina samannäköinen, kannattaa katsoa typografisia variantteja, jotka Mindaugas Strockis ja Alexander Svensson ovat piirtäneet (Nyt ladattavissa! - 6.1.02). Mikäli Microsoftin TrueType-merkistöratkaisu ei ole riittävä, Adobe tarjosi vaativaa typografiaa tekeville eurosymbolien perusvariantit ilmaiseksi verkossa (tämä palvelu on sittemmin poistettu). Tarjolla oli sans serif, serif ja tasavälinen konekirjoitusfontti eri lihavuuksineen Type 1 -merkistöinä, joissa jokaisen merkin paikalla oli eurosymboli, joten se on helppo syöttää valitsemalla ko. eurofontti ja painamalla mitä tahansa näppäintä. Adoben eurosymboleita saa kirjapainoalan suosiman Mac-ympäristön lisäksi myös PC-koneille, joissa on ATM ja Windows 3.1x tai Windows 95-98 -käyttöjärjestelmä. Myös perinteiset suuret kirjasinten valmistajat, esimerkiksi Linotype ja Monotype, tarjoavat monenlaisia maksullisia euron variantteja. KE-28.12.98 (Tekstiä on täydennetty 4.1.99. Korjattu (MS NT 4.0 SP 4 -linkki) ja lisätty (Northern Light) 11.1.99. Euron symboli Notepadissä ja HTML-koodi DOS-tekstieditoreissa lisätty 25.1.99. Euroopan keskuspankki lisätty tekstiin 10.2.99. Linkit tarkistettu ja vanhentuneet poistettu 27.10.99). Andreas Stoetzner on ystävällisesti kertonut omasta euron ja muita valuuttamerkkejä koskevasta tutkielmastaan: Signa - BEITRÄGE ZUR SIGNOGRAPHIE, Nr.3. (Lisätty 7.12.2005).

Lue myös samasta aiheesta kirjoittamani erillinen englanninkielinen artikkeli Lexitec online-lehden kansainvälisestä painoksesta: International abbreviations for the new eurocurrency.

Ohjelmistojen laiton kopiointi on haitallista alan teollisuuden kannattavuudelle. Ei siis ihme, että alan kannattavimmat yritykset ja haluttavimpien tuotteiden valmistajat - Microsoft ja Adobe etunenässä - peräänkuuluttavat lisenssisopimustensa noudattamista. Koska itse tuotan tekijänoikeudellisesti suojattua aineistoa, en voi olla eri mieltä heidän kanssaan siitä, että hyvistä hengentuotteista tulisi maksaa kohtuullinen korvaus. Sanakirjojen tekijänä minullakin on kokemuksia piratismista. Saattaa olla niinkin, että juuri sanakirjat olivat ensimmäisiä laajalti laittomasti kopioituja tuotteita. 1500-luvulla ei ollut kovinkaan tavatonta panna toisen tekemää sanakirjaa sellaisenaan omiin nimiinsä. Nykyäänkin lainaillaan tekijänoikeuksista piittaamatta.

Lisenssisopimukset pyrkivät suojaamaan ohjelmistotuottajan oikeudet hengentuotteeseensa. Lisenssisopimuksissa on ongelmallista se, että ne eivät ole aitoja sopimuksia, vaan valmistajan juristin laatimia ota tai jätä -papereita. Jollet hyväksy lisenssisopimusta, voit palauttaa avaamattoman tuotteen valmistajalle. Kuinka moni on näin menetellyt hankittuaan jonkun ohjelmistopaketin? Ohjelmiston ostaja ei voi mitenkään vaikuttaa lisenssisopimuksen sisältöön, vaan kyseessä on valmistajan sanelemat yksipuoliset, lainsäädäntöön perustumattomat, ehdot. Olisi paljon parempi, mikäli ohjelmistojen käyttäjien ja valmistajien kesken käytäisiin aitoa keskustelua lisenssisopimusten ehdoista. Niistä tulisi aidosti sopia tasavertaisten neuvotteluosapuolten kesken. On selvää, että yksittäinen ohjelmistojen ostaja ei ole missään neuvotteluasemassa esimerkiksi Microsoftin lähes monopolin suhteen. Ainoa mahdollisuus olisi ohjelmistojen käyttäjien järjestäytyminen etujärjestöiksi, jotka voisivat ajaa käyttäjien yhteisiä intressejä.

Vaikka Business Software Alliance ja muut laitonta kopiointia vastustavat ohjelmistotuottajien järjestöt, kuten Software Publishers Association, ovat oikeassa kehoittaessaan käyttäjiä lainkuuliaisuuteen, jotkut näiden järjestöjen yleistyksistä ovat ärsyttäviä ja loukkaavia. "Euroopassa on enemmän ohjelmistovarkaita kuin Amerikassa". "Pienyrittäjät ovat pahempia varkaita kuin isot". "On todennäköistä, että olet kopioinut ohjelmasi laittomasti". Tällaiset asenteet ovat jääneet laittoman kopioinnin vastaisessa kampanjoinnissa vaivaamaan. Tällainen yleistävä käyttäjien syyllistäminen on väärin. Väitteet siitä, että eurooppalaiset olisivat erityisen pahoja ohjelmistorosvoja, ovat kummallisia, kun Yhdysvaltain hallinnossa jopa puolessa koneista oli ohjelmistoja, jotka eivät olleet todistettavasti ostettuja (esim. Pentagonin sisäinen selvitys 1993). Presidentti Clintonin 1.10.98 antama määräys saattaa USA:n hallinnon ohjelmistoasiat lailliselle tolalle on tervetullut. Mitä minuun tulee, ei, en ole kopioinut ohjelmiani, vaan olen maksanut joka ikisestä sievoisen summan, joskus liikaakin! Ilmiantolomakkeet verkossa (esimerkiksi Microsoftin ja Adoben paikoissa) ja BSA:n puhelinilmiantolinja eivät ole miellyttävä tapa ongelman kitkemiseksi, varsinkin kun valmistajat eivät ole tehneet voitavaansa ohjelmistojensa tekniseksi suojaamiseksi.

Lisenssisopimusten ehdot on laadittu usein niin, että niiden täydellinen noudattaminen on vaikeaa, jollei mahdotonta. Jotkut ehdoista ovat kohtuuttomia: Jos samalla henkilöllä on useita koneita, joita hän yksin käyttää, olisi syytä sallia saman ohjelmiston käyttö eri koneissa. Eihän yksi ihminen voi istua useamman koneen ääressä yhtä aikaa. Jotkut lisenssisopimukset sisältävät mielivaltaisia ehtoja. Eräs hulluimmista näkemistäni on sellainen, että lisenssin voimassaolo lakkaa vuonna 2036. Tai että valmistajalla on oikeus peruuttaa lisenssi ilman mitään syytä. Juridisesti ostajalla ei ole mitään oikeuksia, koska toisen osapuolen juristit ovat panneet ne omaan pussiinsa.

Kohtuuttomien ehtojen julistaminen lainvastaisiksi ja pätemättömiksi. Liian rajoittuneet käyttöoikeudet: lisenssin tulisi olla käyttäjä- eikä konekohtainen. Tulisi olla mahdollista käyttää samaa ohjelmaa työssä ja kotikoneessa, mikäli käyttäjiä on vain yksi ja laitteet eivät eri sijoituspaikan tai muun syyn takia ole yhtäaikaisessa käytössä. Tämä on järkevää siksi, että ohjelmaa ei hanki laite, vaan ohjelman käyttäjä. Lisenssi on käyttäjän oikeus käyttää ohjelmaa. Sen tulisi olla laiterajoitukseton. Esimerkiksi Microsoftin kanta ja lisenssisopimusten sisältö on tällä hetkellä päinvastainen: jokaiseen koneeseen pitää olla oma lisenssi. Tämän takia toisella osapuolella eli ostajalla tulisi olla mahdollisuus neuvotella itselleen paremmat ehdot. Ei voi olla oikein, että myyjä sanelee lisenssien ehdot ja niistä tulee voimassaolevaan lakiin verrattavaa oikeuskäytäntöä. Toinen osapuoli on ryhtynyt lainsäätäjäksi sopivan lainsäädännön puuttuessa. Tarvittaisiin molempien osapuolten näkökannat kohtuudella huomioonottavia lisenssiehtoja säänteleviä lakiin kirjattuja määräyksiä.

Ohjelman saman version tulisi maksaa jokseenkin yhtä paljon eri maissa. Ei ole aivan poikkeuksellista, että täysin samaa ohjelmaa myydään Euroopassa puolta kalliimmalla kuin Amerikassa. EU:n tulisi valvoa omien kansalaistensa etuja tässä asiassa ja estää tällaista diskriminoivaa hinnoittelua harjoittavien EU:n ulkopuolisten yritysten pääsy EU:n markkinoille. Ohjelman ostajan velvollisuus on tietysti katsoa omaa etuaan ja ostaa tuote sieltä, mistä sen saa edullisimmin. Keinotekoisia raja-aitoja ei pitäisi pystyttää vapaalle ohjelmistojen kaupalle, kun se tapahtuu kaikille tasapuolisin ehdoin. On varottava pönkittämästä kohtuuttomasti niitä tehottomia oman maan maahantuojia, jotka eivät tarjoa lisäarvopalveluja, vaan lisäävät vain omat 50% tuontihintoihin.

Vapaus muokata ohjelmaa omaan käyttöönsä tekniikan sallimissa rajoissa. Velvoitus ohjelman tuottajalle olla estämättä ohjelman tarkoituksenmukaista muokattavuutta. Ohjelmien käyttöliittymien (user interfaces) ja pikanäppäinten (accelerators) tulisi olla vapaasti muokattavissa. Esimerkinomaisesti: Miksi Notepad-ohjelmassa ei ole Ctrl-S (= Save) pikanäppäintä? Se olisi helposti ohjelmaan lisättävissä Windows-resurssina. Ohjelman tuottajan tulisi tarjota ilman eri maksua tarvittavat työkalut ohjelman kohtuulliseksi räätälöimiseksi käyttäjän tarpeisiin. Ohjelmointitekninen valmius tähän on Windows-resurssiarkkitehtuurissa, käyttöjärjestelmien - Microsoft etunenässä - ja sovellusohjelmien valmistajat olisi velvoitettava lain nojalla yhteistyöhön. Kosmeettisten päivitysten sijaan käyttäjän pitäisi saada omien tarpeidensa ja mieltymystensä mukainen ohjelmisto sekä rajoittamattomat mahdollisuudet sen muokkaamiseksi omaan käyttöönsä. Saattaa olla, että tämä vähentäisi jonkin verran päivitystarvetta ja päivitysten tuomaa rahavirtaa, mutta se olisi käyttäjän kohtuullinen etu ja oikeus. Tällainen ohjelmien sovittaminen kuuluu ohjelmien tehokkaaseen käyttöön eikä sillä pyritä luomaan tekijänoikeuslain mukaista adaptaatiota eteenpäin myytäväksi, vaan ainoastaan parantamaan tuotteen käytettävyyttä. Sitä voisi verrata painetun kirjan tekstin alleviivaamiseen tai korostekynällä merkitsemiseen. Tarkoitus on ainoastaan saada keskeiset asiat paremmin esiin. Se into, millä Microsoft on puolustanut yksinoikeuttaan määrätä mitä kuvakkeita näkyy käyttäjän työpöydällä uudessa koneessa, ei lupaa hyvää käyttäjien räätälöintioikeuksien puolustajille. Muuntelemalla samaa peruslähdekoodia uusilla käyttöliittymävaihtoehdoilla - luomalla kunkin vuoden muoti-Windows ja samaa kuosia olevat sovellukset - on helpompi tehdä rahaa kuin antamalla käyttäjien keskittyä omaan työhönsä vakiintuneilla sovelluksilla. Käyttäjien ja valmistajien edut eivät siis ole yhteneväisiä. Käyttäjien kannattaa valvoa etujaan.

Vanhojen kerran julkistettujen ohjelmaversioiden arkistointivelvollisuus ja ainainen kaupallinen saatavuus (korkeintaan indeksikorjattuun alkuperäishintaan). CD:lle monistaminen on niin halpaa, että kustannussyistä ei ole perusteltua evätä ohjelmien käyttäjien oikeutta hankkia halutessaan myös vanhoja ja vanhempiin käyttöjärjestelmiin sopivia versioita ohjelmista. Ohjelmien tuottajien etu voi olla poistaa vanhoja versioita markkinoilta, jotta käyttäjät pakotettaisiin uusimaan ohjelmistojaan nopeassa tahdissa vaihtoehtojen puuttuessa. Käyttäjiä tulee suojella tällaiselta vedätykseltä, pakkomyynniltä ja kiristykseltä lailla. Lisenssisopimuksen ehto, joka kieltää aikaisemman version käytön ohjelman päivityksen jälkeen, tulee julistaa laittomaksi.

Ohjelmistojen valmistajan tulisi taata ohjelmistojen virheettömyys. Olennainen ohjelmointivirhe tulisi olla kaupan perumisen peruste. Lisenssisopimus ei saisi vapauttaa valmistajaa vastuusta ja perustavaa laatua olevasta tukivelvollisuudesta. Ohjelman valmistumisen jälkeenkin kaikille käyttäjille eteen tuleva ongelma tulisi korjata ilman eri maksua (esimerkiksi vuoden 2000 ongelma).

Käyttäjää ei pitäisi saattaa kiusaukseen tehdä laittomia kopioita ohjelmistoista. Ennen kuin ohjelmistojen valmistajat syyllistävät käyttäjiä heidän tulisi tehdä voitavansa laittoman kopioinnin estämiseksi. 1980-luvun lopulla luovuttiin ohjelmistojen silloin varsin yleisestä kopiosuojauksesta. Kopiosuojaus oli hankala vaikkapa varmistusmielessä, teknisesti murrettavissa - yleisesti mainostettiin ja myytiin kopiosuojauksen murto-ohjelmia - ja sen puuttuminen muodostui kilpailukeinoksi. Mainostamalla ei-kopiosuojattuja ohjelmia myytiin useampia kappaleita kyseistä ohjelmaa. Kopiosuojauksesta luopuminen oli siis kilpailu- ja teknisistä syistä tehty tietoinen valinta. Ohjelmat jätettiin tahallaan suojaamatta. Kaukana ei ole se ajatus, että valmistajat hyväksyivät "kohtuullisen" ohjelmistojen laittoman kopioinnin. Jos tarkastellaan esimerkiksi BSA:n asennetta kotikäyttäjien laittomiin kopioihin, tämä tuntuu olevan nykyinen kanta: vain yritys- ja laitoskäyttäjiä patistellaan, koska tiedetään, että kotikäyttäjien kimppuun käyminen aiheuttaisi liikaa pahaa verta. Ei varmaankaan ole teknisesti mahdotonta laatia jokseenkin toimivaa ja pitävää kopiosuojausjärjestelmää, mikäli valmistajat - esimerkiksi Intel ja Microsoft yhteistyössä - haluavat sellaisen saada aikaan. Mikäli sitä ei haluta toteuttaa, on se merkki jonkinasteisesta kaksinaamaisuudesta ja "kohtuullisen" ohjelmistojen laittoman kopioinnin hyväksymisestä. Jos kopiointia ei haluta teknisesti kokonaan estää, tulisi lisenssiehtoja väljentää ja lakata syyllistämästä käyttäjiä.

Käyttäjällä tulisi olla ohjelmiston kokeilu- ja palautusoikeus. Mikäli yleinen kopiosuojaus toteutettaisiin, olisi teknisesti mahdollista purkaa ohjelman asennus niin, että ohjelma voitaisiin palauttaa valmistajalle ilman pelkoa laittomien kopioiden jäämisestä käyttökelpoisina koneeseen ja purkaa epätarkoituksenmukainen kauppa. Näin ratkaistaisiin ohjelmistojen kuluttajansuojalle aiheuttama kiusallinen poikkeus: tuotteella ei ole palautusoikeutta, vaikka se saattaa maksaa tuhansia markkoja ja osoittautua täysin tarkoitukseensa sopimattomaksi. Tämä olisi tärkeä parannus koti- ja pienyrityskäyttäjille, suurilla organisaatioillahan on aina mahdollisuus ostaa yksi kappale ohjelmistoa kokeeksi ja tutkia sen käyttökelpoisuus käytännössä. Yksityiskäyttäjille ja pienille yrityksille monen tuhannen markan kokeilut käyvät turhan kalliiksi. Tästä on seurannut Microsoft-Toimisto-paketin kaltaisten ohjelmistojen ylivalta tapauksissa, joissa olisi kenties syytä tutkia muitakin vaihtoehtoja. Onko keskimääräisille isohkoille amerikkalaisille yrityksille suunniteltu ohjelmistopaketti paras ratkaisu kotikäyttäjille? Onhan se "varma" valinta, kun vaihtoehtojen kokeileminen tulee liian kalliiksi. Usein käyttäjä tarvitsisi tarkkoja teknisiä tietoja ohjelman ominaisuuksista - esimerkiksi käytetyistä tiedon talletusmuodoista - ennen ostopäätöstä. Näiden tietojen saaminen on kiven alla. Ohjelmistojen valmistajat tulisi velvoittamaan antamaan kaikki käyttäjän kannalta tarpeelliset ohjelmistojen yhteensopivuuteen muiden ohjelmien ja laitteiden kanssa vaikuttavat tiedot ennen ostopäätöstä.

Kirjoittakaa omalle kansan- ja EU-edustajallenne ja pyytäkää häntä olemaan aloitteellinen atk-ohjelmistojen käyttäjien oikeuksien suojaamiseksi lisenssisopimuksia solmittaessa. Valmistajat eivät aja käyttäjien etua, vaan luonnollisesti pääsääntöisesti omaa etuaan. Tälläkin hetkellä lobataan EU:ssa näissä asioissa. Miksi me ohjelmistojen käyttäjät emme tekisi samoin. Se on oikeutemme. Ei ole oikein, että meihin EU-kansalaisiin sovelletaan Yhdysvaltain lakia ja amerikkalaisten yritysten juristien laatimia sääntöjä ilman, että meillä on asiaan mitään sanomista. Kaikki ohjelmistojen käyttäjät, yhtykää! KE-5.10.98

USA:n eri osavaltioiden yhtenäistettyyn kauppakaareen (Uniform Commercial Code) ollaan tekemässä Article 2B -lisäystä (Article 2B Draft, luku vain tehokkaalla yhteydellä, koska kyseessä on lähes 1 Mt:n mittainen yhtenä pötkönä oleva vaikeatajuista juridista englantia sisältävä asiakirja!). Lisäyksen seurauksena ohjelmistojen valmistajan mahdollisuudet määritellä yksipuolisesti lisenssisopimusehtoja kasvaisivat. Tästä varoittelevat atk-alaan perehtyneet amerikkalaiset juristit (Cem Kaner on Article 2B, tämän 120 kt:n yhtenä pötkönä olevan artikkelin alkupuolella on selkokielellä atk-tuotteiden ostajien laillisen aseman mahdolliset huononnukset). Lue myös kiinnostava ja provokatiivinen Neil McAllisterin artikkeli License to Bill - How Software Companies Are Getting Away with Murder (San Francisco Gate - Technology). Meidän tulee EU-kansalaisina seurata tilannetta valppaasti ja varmistua siitä, että USA:n kongressi ei säädä lakeja puolestamme. KE-12.10.98

USA:ssa kuluttajat ja alan lehdistö ovat heräämässä vaatimaan lainsäädäntömuutoksia virheellisten tuotteiden ostajien oikeuksien takaamiseksi (David Berlind: Why We Need a Software Lemon Law) tai jopa yleistä vapaata palautusoikeutta (Jesse Berst: GET MAD! - Software Money-Back Guarantee). ZDNetin GET MAD! - SMBG on vetoomus rahat takaisin takuun puolesta, koska 1) asiakkaalla ei ole mahdollisuutta tutkia ohjelmistojen laatua ennen ostopäätöstä, 2) ohjelmointivirheet tai -puutteet eivät ole ilmeisiä ostohetkellä, 3) tuotteen valmistajan tulisi kantaa vastuu myymistään tuotteista. Tämä vastaa pääosin omaa käsitystäni. Lisäksi olen valmis tukemaan ohjelmien laillista käyttöä ja palautusten valvontaa suosittelemalla yleistä kopiosuojausta. "Copy protection would be OK if consumers had the right to return software products" eli Hyväksyn kopiosuojauksen, mikäli kuluttajilla olisi oikeus palauttaa ohjelmistoja. Tällä varaumalla olen allekirjoittanut itse kyseisen vetoomuksen tänään. Jos olet samoilla linjoilla, voit itsekin osallistua hyvään asiaan allekirjoittamalla. Koskeehan tämä meitäkin, sillä miltei puolet amerikkalaisten ohjelmistojen kopioista myydään Euroopassa. KE-8.12.98

Allekirjoita ZDNetin GET MAD! rahat takaisin takuu -vetoomus!

Lähetä kyselyt, toiveet ja kommentit: online@lexitec.fi